torstai 22. lokakuuta 2015

Jigaamassa Porissa 20.10

Porissa tuli käytyä jigaamassa parin edellisvuoden tapaan. Tällä kertaa ajankohta oli pari viikkoa myöhempi. Juttujen mukaan kala oli ollut tänä vuonna tiukemmassa, joten odotukset eivät tällä kertaa niin korkealla olleet. Vesillä olimme kolmen hengen porukalla.

Päätin, että aloitamme paikasta, jossa olin kaksi vuotta sitten jigaamassa. Kyseisessä paikassa käy pieni virtaus, ja virran kohdalla on liki 10m syvä syvänne. Aloitimme syvänteen reunasta, jossa vettä on 3-6 metriä. Ensimmäinen ankkuripaikka antoi kolme ahventa, ja seuraava venepaikka ei tärppiäkään, joten vaikealta vaikutti. Siirto kolmanteen paikkaan, ja hetken päästä alkoi tapahtua, kun hetkessä nousi jigeillä toistakymmentä kiloa ahventa. Syönti hiipui kuitenkin nopeasti, mutta yksittäisiä kaloja sai aina silloin tällöin. Vettä oli ottipaikalla vain pari metriä, joten matalassa oli vielä kalat. Syvemmästä vedestä tuli saaliiksi lähinnä haukia, joista suurimmat jäivät noin kiloon. Yhdessä vaiheessa oli kuitenkin pienemmässä hauessa kiinni noin 2-3 kiloinen hauki, joka irrotti hampaansa pienemmästä hauesta vähän ennen venettä.

Kun ahvenentulo hiipui, vaihtelimme paikkaa aktiivisesti, mutta koko loppupäivänä tuli muista ankkuripaikoista enintään 3 ahventa. Niimpä päädyimme takaisin samaan paikkaan. Siitä sai koko loppupäivän ahventa, mutta huonoa tahtia. Loppupäivästä myös siirryimme lähes yksinomaan jigauksesta pohjaongintaan kastemadolla. Kala oli ilmeisesti sen verran epäaktiivista, että mato toimi päivällä paremmin. Aamun syöntihetkenä jigi toimi erittäin hyvin ja monta kertaa ahvenet ottivat matkalta kiinni heti heiton jälkeen.

Päivän kokonaissaldo oli vajaat 25 kiloa ahventa ja 7 haukea. Selvästi huonompaa oli syönti verrattuna aiempiin merireissuihini, mutta tyhjin käsin ei onneksi tarvinnut nytkään lähteä. Itse asiassa unohdin kotiin valtaosan jigeistä, jotka piti ottaa mukaan, mutta onneksi oli mukana jonkun verran myös jigejä, jotka merellä toimivat. Jigit jotka parhaiten pelittivät olivat 3-3,5 tuuman kalajigejä ja toukkajigejä. Itse sain parhaiten pelittämään keltaruskean jigin.

1 kommentti: