maanantai 26. toukokuuta 2014

Jollasta kalastusta 24.5

Rasmus sai jollan hommattua Nokialle, ja niimpä päästiin toteuttamaan pitkäaikaista unelmaa/fantasiaa, eli kiertelemään pikkujärviä veneellä. Tuollainen pieni vene, eli jolla painaa ehkä 50 kiloa, joten sitä jaksaa kantaa tarvittaessa helposti satojakin metrejä järville. Toki kun jollaan lastaa kaikki tarvitsemansa tavarat, niin painoa tulee joitakin kiloja lisää.

Ensimmäiseksi kohdejärveksi valittiin Vammalassa sijaitseva Pitkäjärvi, josta olen nostanut pilkillä useimmat isoimmista ahvenistani. Tavoitekala oli siis ahven, mutta tiedossa oli myös järven vahvahko haukikanta. Huhuja olen kuullut paikasta viime vuosilta jopa 1,3kg ahvenesta ja 9kg+ hauesta.

Kalaa päätettiin koittaa sekä uistelemalla, että heittelemällä. Tosin varasin jopa pilkitkin mukaan. Tuuli oli kuitenkin sen verran kova, että pilkkiä ei tullut juuri uitettua. Uistelemalla aloitettiin, ja muutama sata metriä jouduttiin soutelemaan ennen ensimmäisiä ahvenia. Järvi oli yllättävänkin paljon umpeenkasvanut (yli 50% järvestä), joten siirryttiin aika nopeasti kokeilemaan lipoilla heittelemistä pienistä lumpeikkojen raoista. Nopeasti tuli tapahtumiakin, ensiksi tuli ylös Rasmuksen saama 2,3kg hauki ja heti perään hieman pienempi. Itse tyydyin tältä kohtaa pieneen tärppiin.

Hetken tuloksettoman umpeenkasvaneilla alueilla pyörimisen jälkeen siirryttiin alueelle, jossa oli lumpeita harvakseltaan, mutta "keskellä" järveä. Tältä alueelta tuli ahvenia vähän sieltä sun täältä lipalla. Tärppejä tuli jigiinkin, mutta ei ylös asti. Hetken uitin tapsipilkkiä ja yksi ahven nousi sillä ylös.

Tuon jälkeen päätettiin vaihtaa uisteluun, ja mentiin järvi pari kertaa kokonaan ympäri, siis siltä alueelta mikä ei ollut umpeenkasvanutta. Vedossa oli yksinomaan Salmo Hornetteja 4cm koossa ja niiden ilmeisiä Tamuro-tuotemerkillä myytäviä kopioita. (On muuten Tamuroissa sen verran huonot koukut, että kannattaa vaihtaa parempiin.) Ekalla kierroksella tapahtumia tuli tasaiseen tahtiin pienehköjen haukien ja ahventen muodossa, mutta toinen kierros oli sen verran hiljaista, että vaihdettiin sen jälkeen jälleen heittelyyn.

Hiljaista piteli, lopulta yhden hauen sain yhytettyä ylös. Tosin takaisin se päästettiin kuten kaikki muutkin hauet. Todella huonolta näytti kalantulo, ja mietittiin jo pois lähtöä. Järvellä oltiin oltu viitisen tuntia, eikä ylhäällä ollut kuin yksi yli 150g ahven. Näin kuitenkin mielenkiintoisen ja vielä kokeilemattoman paikan! Aivan rantapuskien edessä oli pieni aukea alue, jossa ei jostain syystä lumpeita ja muita vesikasveja kasvanut. Tuo paikka oli vielä pakko koittaa. Paikassa oli vettä ehkä 30-40 senttiä, mutta ei veden vähyys kaloja haitannut. Yllätys yllätys, tästä tuli paljon enemmän tapahtumia kuin mistään koko päivän aikana. Hauet olivat pienehköjä korkeintaan vähän yli kiloisia, mutta ahvenet olivat hyvän kokoisia aikaisempaan verrattuna. Pieneltä alueelta saatiin muutama vähän isompi ahven, joista isoin 267g.

Vastaavan näköisiä paikkoja koitettiin tähyillä, mutta niitä ei löytynyt. Pari kalaa vielä nostettiin muualta veneeseen ennen pois lähtöä. Kokonaissaalis jäi noin 10 haukeen ja noin 25 ahveneen. Eli täytyy todeta, että selvästi heikommin löytyi kalaa kuin mitä odotin. Ilmeisesti järvi sitten nykyään on niin vähäkalainen kuin miltä se talvellakin näytti. Parhaalla pilkkikerralla tosin kyllä sain yli 8kg ahventa, mutta jo 3kg taisi olla keskimääräistä parempi saalis. Kyllä tuo järvi on mielestäni jo "tyhjennetty" pilkkimällä. Varmasti parempi järvi se siltikin on kuin pikkujärvet keskimäärin, mutta aika tehokkaasti ahvenkanta on vähentynyt muutamassa vuodessa. Saapa nähdä viitsinkö tuonne enää uudesti mennä talvellakaan vähään aikaan.

Illalla käytiin vielä Kulovedellä kuhajahdissa, ja kokeiltiin jollaa siinäkin touhussa. Kalaa koitettiin pelkästään jigaamalla. Haettiin vielä Aksu mukaan, joten oli kolme miestä pienessä jollassa ja tunnelma oli aika tiivis. (Itse pienimpänä 183-senttisenä.)
Kilometrin siirtymä tehtiin virtaavaan salmeen, mutta heti huomattiin virtauksen olevan näin viikonloppuna hyvin onnetonta. Siitä huolimatta alettiin heti saamaan kaloja. Syönti tosin ei jatkunut tuntiakaan. Tärpeistä suurin osa ei jäänyt kiinni. Ylös asti saatiin kolme mittakuhaa ja muistaakseni yksi alamittainen. (Jokaiselle osui yksi mittakuha.) Itse sain lisäksi yhden 200-300g ahvenen. Kaikki kalat ja tärpitkin tulivat tosiaan ehkä reilun puolen tunnin aikana. Sen jälkeen hiljeni totaalisesti pimeän tultua. Eli yllättävän aikaisin loppui syönti tuolla kertaa. Kaikki kalat tulivat noin 2 metrin vedestä.

Eipä ole jolla paljoa kärryä pitempi :)


Jolla vesille...

Rasmuksen saama 2,3kg


Kiloinen perushauki heittelemällä.

Pitkäjärven ahvensaalis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti