maanantai 26. elokuuta 2013

Ahven mukavasti syönnillään

Parin viime viikon aikana on tullut oikein hyvin ahventa Suonojärvestä ja Pyhäjärvestä. Sen sijaan Kulovedellä on ollut hiljaisempaa, vaikka on sieltäkin tullut yksittäisiä 300-400g ahvenia sekaan. Lisämaustetta toi hämärässä selvävesiltä iskenyt noin 4kg toutain, joka kuitenkin päästettiin punnitsematta takaisin, kun ei ollut vaakaa mukana. Ruokakalaksi ei toutaimesta välttämättä ole, ellei sitten purkkikalaa tee.

Toutaimella oli outo kyhmy/kasvain niskassa


Eilen sain naarattua noin kuukausi sitten pudottamani jigisetin ylös Kuloveden pohjasta. Sen verran kauan tuo vain ehti pohjassa maata, että kela vaikuttaa melko käyttökelvottomalta. Joku osaava "Abu Garcia Cardinal -huoltaja", kyllä varmaan vielä saisi tuon kuntoon. Mistähän tällaisen henkilön löytäisi? Ei millään raaskisi uutta hankkia kun tuo toimi koko kesän moitteettomasti ilman yhtäkään siimasotkua.

Eilen näkyi myös Kulovedellä Suoniemen Kirkon edustalla vuoden ensimmäiset lokkiajot, joissa oli selvästi ahvenia ajolla. En kuitenkaan saanut näiden parvien lähettyviltä kuin yhden ahvenen. Parvet tuppaavat vielä elokuulla ilmeisesti liikkuvan niin nopeesti, että juuri oikealle kohdalle on vaiketa osua. Ennustaisin kuitenkin, että viimeistään parin kolmen viikon päästä ajoparvista nousee hyviäkin saaliita. Mutta ilmeisesti parempi kalastella siihen saakka muilla vesillä, sen verran hyvin on ahventa löytynyt Pyhäjärveltä ja Suonojärveltä.

Suonojärvellä kalastelin viime viikolla yhtenä päivänä. Ensin oli tarkoitus uistella muutama hauki isälle ruoka-aineiksi. Haukia nousi reilun kolmen tunnin aikana 8kpl, tosin pieniä. Ahvenia taisi olla 6kpl ja kaikki noin 150g kokoluokkaa.

Myöhemmin iltapäivällä olin jigaamassa ja vähän onkimassakin läheisellä turolla, eli paikassa johon on upotettu risuja, jotka vetävät kaloja puoleensa. Joku tietysti kysyy miten jigaus pohjaa pitkin tällaisessa paikassa onnistuu? Vastaus on, että hyvin sen jälkeen kun on oppinut missä kohdissa jigi pohjaan jää. Eli tarkoitus on kalastaa turon lähettyviltä, mutta kuitenkin hieman ulkopuolelta. Kalaa joka tapauksessa voi olla missä tahansa 100 metrin säteellä turosta.

 Alku näytti tällä kertaa heikolta, mutta kalat löytyivät lopulta yllättävän syvästä noin 5-6 metrin vedestä. Ongella en päässyt kuin pariin metriin, ja sillä nousikin vain muutama ahven. Jigillä tuli ahvenien sekaan pari haukea ja alamittainen kuha. Jonkun verran ahvenparvet tuntuivat olevan välillä myös irti pohjasta, sillä monta ahventa nappasi ennen kuin jigi kerkesi ensi kerran pohjaan vajota. Parhaimmillaan ahvenia nousi peräkkäisillä heitoilla lähes 10 kertaa peräkkäin, ja tärppejä tuli sitäkin enemmän, mutta ahven oli niin pientä etteivät ne aina tarttuneet. Sää oli suhteellisen tyyni tällä kohtaa, ja 10 gramman jigipää riitti hyvin painoksi. Suurimman osan ahvenista sain pienillä 2,5 tuuman K.P Original-jigeillä, vaikka saalista tuli myös pienillä Lunker Cityn vertikaalijigeillä. Väri sai olla vihreä tai jopa musta ja vatsavärinä toimi oranssi. Tuntui, että väriä vaihtamalla sai parven uudestaan innostumaan. Ahventa kertyi yhteensä 38kpl ja yhteispainoa melko lailla 4 kiloa.

Seuraavana päivänä oli Pyhäjärven, tarkemmin Palhon vesien vuoro. Tänne suuntasin Rasmuksen kanssa. Viime vuoden ainoa reissu tuonne tuotti hienon saaliin, kun saimme viitisen kiloa 100-400g ahvenia matalasta kivikosta. Nyt melko pian suuntasimme samaan paikkaan, mutta ahvenet loistivat poissaolollaan, ainoastaan yksi pikkuahvenen epävarma tärppi. Saimme kuitenkin aiemmin uistelemalla pari pienehköä ahventa, ja päätimme mennä tämän paikan läheisyyteen heittelemään. Etsimme tuon paikan kuitenkin ensin uistelemalla, sillä tällä kohdalla vaaput raappivat pohjaa.

Pohjan löydyttyä nousi heti uistelemalla ensimmäinen ahvenkin ylös. Aloimme heitellä, ja tiettyyn suuntaan heittämällä nousi melkein joka heitolla ahven. Kokoluokka oli vain melko pientä, keskikoko hieman yli 100g. Syöntiä jatkui reilut puoli tuntia, ja sinä aikana noin 4 kiloa ahventa ylös. Näiden lisäksi tuli ehkä kilon verran. Melkein kaikki ahvenet jigillä 2-4 metristä. Tuuli oli sen verran kova, että 7 tai 10g jigipää oli paras valinta, melkeinpä 10g jopa parempi. Ahven tuntui olevan otillaan, vaikka ne eivät pinnassa mulineetkaan. Jonkunlaista kivikkoa tuossa alla oli, sillä muutaman kerran joutui siirtämään venettä, jotta sai jigin takaisin ylös.

Tänään olin Rasmuksen kanssa Nokian Pyhäjärvellä tutummilla ottipaikoilla Luodonsaaren vieressä virtavesissä. Virtaus oli yksi kovimmista tänä kesänä, ja sen vuoksi jigipään painoksi valittiin 7 tai 10g, vaikka vettä on vain pari metriä. Aluksi kuitenkin uistelimme, ja saimme kolme ahventa ylös. Jigauksen aloitettuamme saimme pieniä noin 100g ahvenia, mutta paikan vaihdon jälkeen löytyi selvästi järeämpää kalaa, ja noin tunnin aikana saimme samalta kohdalta 10kpl yli 300g ahvenia, ja ainakin yksi oli yli 400g. Näidenkin lisäksi oli kymmenkunta muuta yli 200g ahventa. Ahven tuntui olevan koko ajan samalla vyöhykkeellä, mutta ei kuitenkaan ihan samassa läjässä. Yksi kiloinen haukikin osui sekaan.

Tässä yli 300g ahvenia kaikki kuvassa olevat

Edellinen kerta Sotkanvirralla oli pari viikkoa sitten, ja silloin tuli viitisentoista ahventa, joilla oli yhteispainoa kolmisen kiloa. Ihan hyvän kokoista silloinkin, mutta kaukana tämän päivän saaliista. Silloinkin oli kyllä isoin ahven yli 400g. Tuo ahven sylkäisi veneeseen tullessaan pienen kuhanpoikasen suustaan. Perkauksessa paljastui, että ahventen mahoissa oli kuhanpoikasia enemmänkin.

Isolle ahvenelle näyttäisi kelpaavan myös kuhanpoikaset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti